Juho Grönholm suunnitteli paljon kansainvälistä kiitosta saaneen Oodin. Hän suunnitteli aikanaan myös Espoon teatteritalon, mutta suunnitelma ei kelvannut kaupungin johdolle. Oodi, Musiikki- ja Finlandiatalot sekä radan varren asuintalot muodostavat arkkitehtonisen kokonaisuuden, jota tukee niiden välissä oleva kaunis puistomainen tila. Kun vielä lisätään Amos Rex, Tanssin talo sekä Arkkitehtuuri ja designmuseo- hankkeet, alkaa muodostua kuva Helsingin kulttuurimyönteisyydestä. Eikä Helsingin kulttuuritarjonta ollut huono ennenkään.

Tapiolassa tyhjä tila on vain rahasatamaton rakennusmaa. Turistit kyselevät, missä se Puutarhakaupunki on. Kymmeneen vuoteen ei kulttuurin investointeihin ole löytynyt rahaa Espoossa. Urheiluinvestoinneissa tapahtuu koko ajan, uutta syntyy. Kuitenkin miesten valtakunnan tason joukkueet tekivät kaupungin korotetuista avustukista huolimatta konkursseja ja putoilevat liigoistaan. Pitää turvautua Helsingin joukkueisiin.

WeeGee Espoon viimeisin kulttuuri-investointi vuodelta 2005. Edellinen isompi investointi oli Kulttuurikeskus vuodelta 1989. Muita ei taida olla. Montakohan uima-, jää-, liikunta-, urheiluhallia on syntynyt samaan aikaan? Jokainen on varmasti tarpeellinen, mutta haen  tasapainoa ja kulttuurin arvostusta.

Sanotaan, ettei Espoossa kulttuuria tarvita, onhan sitä Helsingissä. Mihin Espoo urheilua tarvitsee, onhan sitä Helsingissä? Minusta terve mieli tarvitsee molempia. Ne ovat yhtä tärkeitä.

Teatteritaloa on Espoossa odotettu jo 15 vuotta. Kun eräs asukas teki ehdotuksen Tapiolan uimahallin purkamista ja uudelleen rakentamista, syntyi päätösesitys kahdessa viikossa. Tapiolan kirjasto on vaatinut riittäviä tiloja jo parikymmentä vuotta. Ne voisivat löytyä entisestä uimahallista, joka on osa Suomen kansallismaisemaa. Asukkaat saivat jo suojeltua Kulttuurikeskuksen virkamiesten tuhoamisvimmalta.

P.S. Kun olin Kulttuurilautakunnassa, olimme yksimielinen kulttuurin etujen ajaja yhdessä Kulttuuritoimen kanssa (WeeGee, aluekirjastot, koulujen Kulttuuripolku). Meidän ei tarvinnut äänestellä. Puolueissamme ja budjettineuvotteluissa ajoimme tiukasti kulttuurin etua. Kulttuurin kurjistuva budjetti osoittaa, ettei näin enää tapahdu. Kuitenkin eniten kaupungin imagoa kohottavat ja kiittäviä arvosteluja keräävät Emma, Sinfonietta ja Suomen ainoa kansainvälinen teatteri.

30.12.18

Juhani Hakala
Espoon kulttuurilautakunnan vpj ja pj 1996-2008