Vitsi, vitsi. Nuo on kyllä kolme eri näytelmää Espoon kaupunginteatterissa ensi keväänä. Uuden teatterinjohtajan valinnat alkavat näkyä jo kevään vierailuesityksissä. Omissa tuotannoissa on pitempi aikakaari, joten ensi vuosi mennään vielä edellisen johtajan valinnoilla.

Kevään näytösten esittelytilausuudessa teatterinjohtaja Erik Söderblom mukaan Metro tuli ennen omaa taloa, mutta talokin tulee. Revontulihallin vuokrasopimusta pitää vielä jatkaa vuodesta 2020. Oman talon ympärillä on positiivinen ja luottavainen ilmapiiri. Tapiolan keskusta pitää ajatella uudestaan. Kulttuuriaukiosta ja sen ympäristöstä voi tulla tapahtuma- ja festivaalikeskus.

Vähän samaa tunnetta oli valtuuston kokouksessa, kun se päätti, että sille tuodaan vaihtoehtoja Kulttuuriaukion ja sen ympäristön kehittämisessä. Puretaanhan Keilahallin ja pysäköintitalotkin.

 

 

Ingmar Bergmannin Syyssonatti on kevään oma tuotanto: ohjaus Pasi Lampela, rooleissa Satu Silvo, Leena Pöysti, Carl-Kristian Rundman ja Ulla Raitio. Näyttelijöistä ohjaaja totesi, ”ettei parempaa porukkaa voisi kuvitella”

Bergmannin teokset menevät syvälle ihmiseen. Kuitenkin näytelmä on draamallisuudessaan koominen. Papin vaimo Eva kutsuu äitinsä konserttipianisti Charlotten kylään 7 vuoden jälkeen. Kahden eri tavoin voimakkaan ja haavoittuvaisen äidin ja tyttären yöllisestä välienselvittelystä kehittyy draama, josta kumpikaan ei selviä ehjin nahoin. Bergmannin elokuvan perusteella sanoisin, että se joka pystyy kertomaan ja käsittelemään kätkemänsä tunteet, on vahvemmilla. Riippuen siitä kuinka huono omatunto hänelle tulee.

 

 

Teatteri Telakan  ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Ei voi auttaa, sori on totuudenmukainen, hauska ja koskettava näytelmä muutoksen tarpeesta ja muuttumisen vaikeudesta. Se kertoo miehen ruuhkavuosista vaimon ja hellan välissä, kuin myös uudelleensyntymästä ja sen esteistä. Tuomaksen ja Merin avoliitto on ajautunut umpikujaan. Tuntuu, että ainoastaan lapset ja yhteinen omaisuus pitelevät heitä yhdessä. Voivatko edes ruuhkavuosien perhekalenteriin merkityt säännölliset yritykset rakastella pelastaa heidät?

Näytelmän henkilöiden rimpuilu väistämättömän edessä on läheltä katsottuna armotonta, kaukaa koomista.

 

 

Kaj Chydeniuksen Puutarhakeinussa pihlajan alla Arvo Turtiaisen, Jukka Itkosen, Ilkka Kylävaaran ja Lauri Viidan runoja tulkitsevat Helmi-Leena Nummela, Tatu Siivonen ja Puntti Valtonen.

 

 

Joensuun Vapaan Teatterin ja Kaupunginteatterin yhteisesitys on Muistipalatsi. Kaksi vanhenevaa naista, lapsuuden parhaat ystävät, Ursula ja Saila, kohtaavat vuosikymmenien jälkeen. Toisen muisti on jo hapertumassa, toinenkin on elämänsä hämmentämä. Muistinsa tueksi Ursula rakentaa muistipalatsia rintamamiestaloon, lapsuutensa kotiin. Näytelmä kertoo elinkaaren kauneudesta ja hauraudesta. Näytelmän kertojanote on kepeä ja hilpeäkin.

Itseäni kiinnosti ohjaaja Packalenin ja näyttelijä Rantalan alustukset. Esineet vievät muistoihin. Eri ihmiset voivat muistaa samat asiat eri tavoin. Muisti ja mielikuvitus menevät sekaisin. Mukana on myös tieteellinen aspekti muistin ja mielen toiminnasta.  Näytelmässä kaikilla olevaisilla on tarve välttää kärsimystä ja etsiä onnellisuutta. Tämähän on myös buddhalaisuuden pääväittämä. Kun riittävän monta mieltä muuttuu, muuttuu maailmakin.

 

Ja sitten esittelytilaisuudessa lavalle astelee Timo Torikka. Hetkinen. Esittelyssä on Panta teatterin (Ranska) esitys Oncle Vania (Tsehovin Vanja eno) uutena tekstiversiona. Kuulimme, että Timo näyttelee Ranskassa muutaman kuukauden vuodessa. Argentiinalaisen Daniel Veronesen teksti vie katsojan kumouksellisen teatterin ytimeen, muistuttaen alituisesti Vanja-enon kauhistuttavasta ajankohtaisuudesta.

 

 

La Tristura-teatteri on Espanjan rohkeimpia ja uudistusmielisempiä teatteriryhmiä, joka ennakkoluulottomasti hakee uusia teatterin muotoja. CINE tapahtuu elokuvan ja teatterin välimaastossa, mutta elokuvallista ei ole kuva vaan ääni. Yleisö saa käyttöönsä kuulokkeet, joiden kautta esityksen ”soundtrack” välittyy.

CINE kertoo Espanjassa surullisen tavallisesta ilmiöstä: lapsenryöstöstä. Kertojana ja keskushenkilönä on lapsena kaapattu mies, joka nyt aikuisena hakee omaa historiaansa ja paikkaansa maailmassa. Hänen orpoutensa ja eksistentiaalinen epävarmuutensa muuttuu vertauskuvaksi kokonaisen eurooppalaisen sukupolven elämäntunnolle.

 

 

Viettelyksen asuntovaunu on kertomus ihmisistä uusien elämänvalintojen äärellä. Se on kertomus ammattiautoilija Kari Metsäsimolan syöksykierteestä, joka saa alkunsa Pietarporin elinkeinoelämän rakennemuutoksesta, ja jonka loppunäytös näytellään Porin Isomäen leirintäalueella asuntoautossa syksyllä 2017

Viettelyksen asuntovaunu on näytelmä sosiaalisesta identiteetistä, keitä me olemme toisen katseen alla, keitä me yritämme olla ja keneksi pelkäämme paljastuvamme. Viettelyksen asuntovaunu on näytelmä työstä, rakkaudesta ja maskuliinisuuden kriisistä.

 

 

Teatterinjohtaja Söderblom on ohjannut tänä syksynä esitykset Turkuun, Poriin ja Jyväskylää. Turusta saamme nähtäväksi Åbo Svenska Teaterin Hjort – sivari, josta tuli terroristi. Erikin ohjaus on tyylikäs ja nopearytminen.

Daniel Hjort elää 1500-luvun Turussa. Syrjään sysätty, alistettu ja rakkaudetta jäänyt nuori mies päättää kostaa isänsä kuoleman ja tulee näin osallistuneeksi ympärillä riehuvaan uskonnollis-poliittiseen valtataisteluun. Aikakauden tapahtumista voi tunnistaa samoja mekanismeja, jotka nykyään johtavat terrorismiin ympäri maailman.

Daniel Hjortia on kutsuttu Suomen Hamletiksi. Sitä myös pidetään ainoana merkittävänä suomalaisena näytelmänä ennen Aleksis Kiven tuotantoa. Neroksikin tituleerattu Josef Julius Wecksell kirjoitti Daniel Hjortin vuonna 1862 20-vuotiaana. Hän oli tuolloin joutumassa psykoosiin, josta ei koskaan toipunut.

Viroviikoilla 26.2-11.3 näemme kolme virolaista näytelmää.

 

Eestin Draamateaterin Sarabandissa Marianne ja Johan – entiset aviopuolisot, eivät ole tavanneet yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kun Marianne saapuu vieraaksi Johanin mökille, hän joutuu keskelle perhedraamaa. Johanin välit poikaansa Henrikiin ovat kireät ja kaikki surevat tahoillaan Henrikin kuollutta vaimoa ja Karin -tyttären äitiä. Myös Marianne on pian osa rikkinäisten ihmissuhteiden verkkoa, muistojen ja rakkauden hyökyaaltoa ja näennäisen rauhan alle kätkeytyvää valtataistelua. Saraband jäi Ingmar Bergmanin viimeiseksi ohjaustyöksi.

 

 

Von Krahli Teaterin Vaimukuskuss yhdistää teatterin, tanssin ja nykysirkuksen hullunhilpeäksi, absurdiksi ja älykkääksi kuvaukseksi kommunikaation vaikeudesta. Von Krahli on yksi Viron kentän kiinnostavimmista ja omaäänisimmistä teattereista.

 

 

Ugala teaterin Emadepäev Äitienpäivä-esitys kääntää tutun asetelman nurin päin: keskimäärin lapsi esittää äidilleen n. 300 kysymystä päivässä, mutta jos äiti alkaa kysellä, mitä hän kysyy ja mistä hän saa vastauksia? Googlesta, nettikeskusteluista, lastenkasvatuksen oppikirjoista, ystävättäriltään, omalta äidiltään. Näytelmä kuvaa neljää äitiä ja ruuhkavuosien arkisankaria kiperien kysymysten äärellä.. Näytelmä tarjoaa hilpeän kaunistelemattomia kuvakulmia arkisiin aiheisiin.

Tulossa on paljon parempi kevät kuin moni muu huonompi kevät.