Espoon kaupunginteatterin kannatusyhdistys

Category

Blogi

Tavoitteena maailman kärki

Erik

Kannatusyhdistys ja teatteri järjestivät kannatusyhdistyksen jäsenille keskustelun teatterin ohjelmistosta 26.2.19. Paikalla on ilahduttavan paljon kannatusyhdistyksen jäseniä.

Teatterinjohtaja Erik Söderblom kutsui kannatusyhdistyksen jäseniä teatterin ”ydinporukaksi”. Maan viimeisin kaupunginteatteri perustettiin jo 30 vuotta sitten ja osa perustajista on edelleen mukana toiminnassa. Oma teatteri oli tämän porukan tahto. Kannatusyhdistys on teatterille arvostettu viiteryhmä. Matka teatteritaloon on yhteinen matka.

Katsoja ei ole koskaan väärässä, siksi teatterin ja kannatusyhdistyksen vuoropuhelua tarvitaan. Näytelmä on salakirjoitusta, johon tarvitaan avain. Jos tätä avainta ei löydä, frustroituu. Teatterista on aika hankala lähteä kesken esityksen.

Erik kertoi omasta hyvin monipuolisesta taustastaan, mikä osanottajien mukaan näkyy monipuolisissa ohjelmistovalinnoissa ja viiteryhmissä sekä teatterin avautumisessa. Teatterissa on valmistumassa strategia 2019-2025. Teatteri on jo Suomen kärkeä, tavoitteena on nostaa teatteri kansainväliseen kärkeen.

Teatteri on kuin lapsen pään aukile – elämä sykkii pinnan alla.

Keskustelu

Keskustelu oli vilkasta. Ensimmäisessä puheenvuorossa vedettiin pitempää linjaa. Helmisen aika oli tasaisen hyvä. Vierailut erityisesti muistetaan. Mutta teatteri oli kääntynyt sisäänpäin, kuten muutkin Suomen teatterit.

Thibblinin aikana vierailujen taso romahti, mutta Erik on jo palauttanut aiemman korkean tason. Teatteri on monin tavoin avautunut ympäristöönsä (monet kansainväliset ja muut yhteistyöprojektit, katsojat näyttelijöinä jne). Puhuja piti myös erilaisia esitystekniikoita soveltavia ja kokeilevia näytelmiä tarpeellisina, vaikka suuri yleisö ei niistä välttämättä pidä. Se voi olla yksi syy kannatusyhdistyksen jäsenten passiivisuuteen. Mutta toisaalta teatteri on avautunut ympäristöön ja näkyy paremmin lehdistössä – puhuttelee uusia katsojapiirejä.

Teatterin kannalta on varmaan hyvä se, ettei teatterin talous ole kahden vain oman tuotannon varassa (keväällä 2019 kolme tuotantoa).

Seuraava puhuja otti esiin tärkeän asian, jota tuettiin monissa puheenvuoroissa: Länsiväylän teatterikielteisyys. Useampi henkilö on yrittänyt jokainen useampaa juttua, mutta mikään ei mene läpi. Aiemmin lehti julkaisi useimmat em. kirjoittajien jutut. Edellisen päätoimittajan haamu lepää edelleen lehden yllä. Teatterikielteisen pääkirjoittajan pääkirjoituksen asiavirheistä valitettiin Julkisen Sanan Neuvostoon ja sensuuri iski.

Espoon kaupungin omistaman Espoo Marketingin johtaja Kiikka Valo ei nähnyt teatteria tai Sinfoniettaa kaupungin vetovoimatekijänä (LV 20.2), vaikka puhui myös kansainvälisistä matkailijoista (Kansainvälinen teatteri). Tämä kuvaa osanottajan mukaan urheiluhenkisen kaupungin johdon suhtautumista teatteriin.

Erään puhujan mukaan Kansallisteatteri täytyy aina vaikka olisi huonojakin näytelmiä. Espoolla ei ole varaa tähän.

Ohjelmiston valinta on teatterin johtajan tärkein tehtävä. Kun teatterin konsepti muuttuu, on muistettava, että tarjolla on myös muuta kilpailevaa tarjontaa. Kokemuksien mukaan lehtien arvostelut eivät vaikuta esityksen menestykseen, vaan puskaradio.

Katsojat tulevat Espoon teatteriin näyttelijöiden vuoksi. Tässä Espoon on onnistunut. Kun näytelmän valmistelu aloitetaan ajoissa, voidaan valita parhaat ja sopivimmat näyttelijät. Ei olla vain muutaman vaihtumattoman ”vakinaaman” varassa. Näyttelijöiden piirissä Espoon teatterin maine on hyvä, tänne halutaan tulla.

Keskustelimme Esitystalouksista ja kielenkäytöstä esityksissä. Viimeisin Esitystalous sai arvostelua, mutta paljon enemmän kiitosta. Erikin mukaan hyvän esityksen tuleekin herättää keskustelua. Esitys ei ole hyvä, jos siitä ei olla eri mieltä.

Naiset täyttävät teatterit, konserteissa on molempia sukupuolia. Hyvin koulutetut keski-ikäiset naiset kantavat Suomen kulttuurielämää.

Leo

Kannatusyhdistyksen puheenjohtajan Leo Eskolan mukaan kannatusyhdistystä tarvitaan uudella tavalla. Yhteyksiä teatteriin voisi systematisoida. Hän kiitti teatterin monipuolista yleisötyötä. Yleisöpohjan laajentaminen on tarpeellista. Leo kiitti tästä osaltaan Marika Agarthia, joka on suruksemme siirtymässä Kansallisteatteriin.

Puhuttiin teatterin toiminnan laajentumisen edellyttämästä rahantarpeesta: ”Espoon pitää tukea teatteriaan yhtä paljon kuin se tukee Oopperaa”.

Juhani Hakala

Miehen kosketus

Espoon kaupunginteatterin kevään 2019 ohjelmisto

Oli taas kevätkauden avajaiset ja piti heti haukkua henkilökunta. Ajattelin tehdä tämän kevätkauden esittelyn niin kuin ennenkin, viran puolesta ja hutaisten, ei liikaa vaivaa. Muta kun se ei onnistu. On niin mielenkiintoinen kevät, että on pakko paneutua kunnolla. Ja se on kyllä henkilökunnan vika.

Olen seurannut teatteria koko sen olemassaolon ajan, kulttuurilautakunnassa ja teatterisäätiön valtuuskunnassa, molemmissa myös puheenjohtajana. Teatteri on tänä aikana edennyt omia vakiintuneita latujaan, tehnyt niin kuin ennenkin: Revontulihallissa kaksi esitystä/vuosi ja vierailuja (joiden taso kyllä laski edellisen johtajan aikana). Jos omat tuotannot menivät hyvin, teatterillakin meni myös taloudellisesti hyvin ja päinvastoin. Oltiin kahden kortin varassa. Onneksi omat tuotannot ovat olleet perinteisesti laatutavaraa.

Nyt on toisin. On tehty yhteistyötä kansainvälisten taiteilijoiden ja kanssa, jäsenillemme on annettu mahdollisuus päästä kertomaan seksikokemuksistaan tai historiankäsityksistään, on keskustelua ja Worskhoppia. Musiikki on tullut voimakkaammin mukaan. Vierailuesitysten kirjo on monipuolistunut. Monet näytelmät pohjautuvat yhteiskunnan todellisuuteen (keväällä: Suomen historia, Miehen kosketus, Dr Nest, Workshop). Mistähän tämä johtuisi? Jonkun miehen kosketuksesta?

Nyt Revontulihallissa on kolme esitystä, yhden sijaan.

Esittelytilausuuden avasi mielisairaalan johtaja (kuvassa), jolla ainoana ei ollut hulluusdiagnoosia – siis näytelmässä Marat/Sade . Markiisi De Saden kosketushan oli tunnetusti aika raju. Muut hullut järjestävät näiden kahden hullun tapaamisen. Näyttämöllä kuulemme syvällisiä keskusteluja, demokratiasta, vallasta ja väkivallasta.

Jokainen varmaan tuntee Andy Warholin nimeltä. Hänestä ei kuitenkaan yleensä tiedetä paljon, mutta hän on läsnä kaikkialla. Hän on taiteen edelläkävijä, luonnehti teatterin johtaja, joka on ohjannut Juhani Nuorvalan oopperan Flash, Flash. Söderblomin kosketus tuntuu näytelmässä. Kyseessä on ainakin teatterin lähihistorian ensimmäinen ooppera Revontulihallissa. Mitään tällaista Espoon teatterissa ei ole ennen nähty. Musiikista vastaavat huippusolistit.

      

Seuraavaksi kuulimme esittelytilaisuudessa Esa Pietilän syvälle mieleen menevää saksofonia (kuva). Kolmas Revontulihallin näytelmä kertoo Suomen historiasta. Petri Tamminen haastatteli viittäsataa 50-85 v ihmistä. Hänen tarkoituksensa on päästä lähelle ihmistä. Siksi myös näyttelijät ovat ihan tavallisia ihmisiä, yli sata haki esiintyjäksi ja 15 valittiin, kuulemma huikea porukka. Esityksessä on musiikkia, tanssia, videoita.

Mutta ennen kuin kerron seuraavasta näytelmästä niin pieni kokemus. Olimme aikanaan Leivonmäellä mökillä muutaman muun lapsiperheen kanssa. Päätimme mennä syömään paikalliseen ravintolaan. Siellä oli meidän lisäksi kaksi paljon alkoholia nähnyttä laitapuolen kulkijaa. Musiikki soi, olihan iltapäivätanssit. Toinen sankari nousi huojuen ylös ja lähti tulemaan kohti. Naisten parvessa syntyi pakokauhu, tuli kiire vessaan ja hoitamaan lapsia. Mies lähestyi ja kumarsi – minulle. Taisi kyllä tämän Miehen kosketus jäädä häneltä saamatta. Tosiasia kuitenkin on, että minulla kesti pitkään, etten olisi kavahtanut miehen kosketusta. Olen kyllä edelleen naisen kanssa naimisissa. Nyt olen, teatterin johtajan sanoin, tajunnut olevani ihminen.

Eino Saaren ohjaama ja tuottama näytelmän Miehen kosketus pohja-aineistona on 150 tunnin haastatteluaineisto, yleensä naiset vastasivat haastattelupyyntöön. Näytelmä perustuu 45 miehen ja 25 asiantutijan haastatteluihin: mitä suomalaiset miehet ajattelevat suhteestaan toisiin miehiin, naisiin, erotiikkaan, väkivaltaan, hellyyteen, isyyteen, ihoon, tietoon.

Tsehovin klassikon Lokin liettualaiset esiintyjät ovat saaneet valtavaa kiitosta ympäri maailman.

Hurraa! Naamioteatteri Familie Flötz on täällä taas. He eivät ole pettäneet. Nyt vuorossa on surumielinen Dr Nest. Näytelmä vie ihmissielun syvimpiin syövereihin. Todelliset neurologiset sairauskertomukset ovat näytelmän inspiraation lähde.

Sittenpä on taas perinteiset Viroviikot. Workshop edustaa uutta lähestymistapaa. Siinäkin katsojat ovat osa näytelmää. Kuinka lyödä naula vasaralla puuhun, kuinka oppia puhumaan, kuinka päästä eroon syyllisyyden aiheuttamasta tuskasta? Absurdin hauska, ja salaviisas esitys etenee niksipirkasta elämän suuriin kysymyksiin. Toinen esitys on englanniksi ja toinen viroksi, ei suomenkielistä tekstitystä.

Cabaret Siperiasta pidän varmasti. Näimme lyhyen videon esityksestä. Tuli mieleen 1920-luvun koomikot. Esityksessä on oma orkesteri. Taiteilijapariskunta Mel ja Max (Virossa hyvin tunnetut klovnit Piip ja Tuut) karkotetaan Tallinnasta Siperiaan v. 1941, koska arvostelivat Stalinin hallintoa. Ennakkoluulojen vuoksi he esiintyvät 1930-luvulla ensin veljeksinä. Myöhemmin he esiintyivät pariskuntana ja olivat äärimmäisen suosittu koko Viron tuntema kabareduo.

Kurbus ja Rööm Kaelikirjakute Elus (Ilot ja surut kirahvin elämässä). Lapsen rikas mielikuvitus ja suurkaupungin todellisuus sosiaalisine ongelmineen linkittyvät Tallinnan kaupunginteatterin koskettavassa esityksessä. Terävä ja tarkkanäköinen kuvaus aikamme mielettömyydestä.

Sandra sai Hesarilta täydet viisi pistettä. Näyttelijä Kaija Pakarisen mukaan kyseessä on alun perin kiitokseksi tilavuokrasta Ruovedellä valmistettu puolen tunnin näytös, lähellä Heidi Könkaan tekstin todellisia tapahtumapaikkoja. Näytelmä kasvoi täysimittaiseksi esitykseksi yleisön vaatimuksesta. Se on monologinäytelmä naisesta, joka jää Sisällissodassa yksin viiden lapsensa kanssa. Puoliso liittyy punakaartiin, appi ammutaan, mutta kovimmat taistelut Sandra käy omassa saunassaan. Kaijan mukaan yhtä tärkeässä osassa hänen kanssaan on Lea Pekkalan sello sekä Merikannon ja J.S. Bachin musiikki.

Myös kevään viimeisestä esityksestä Rosas danst Rosas pidän varmasti. Näimme videon kurinalaisesta neljän tanssijan abstraktista modernista tanssista. Koreografi Anne Teresa De Keersmaeker teki kansainvälisen läpimurtonsa jo vuonna 1983 tällä teoksella. Teosta pidetään postmodernin tanssitaiteen virstanpylväänä ja suunnannäyttäjänä.

Kyllä tuleva teatterin kevät koskettaa kovasti tätä miestä. Paljon parempi, kuin moni muu huonompi kevät.

Juhani Hakala

© 2019 Espoon kaupunginteatterin kannatusyhdistys — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenYlös ↑